Valtionvarainministeri Stubbin ja johtamansa ministeriön toiminnasta käydään parhaillaan vilkasta keskustelua. Pieni analyysi lausuntojen elinkaaresta ministeriöissä lienee siis paikallaan.
Ministeriö lähettää lakiehdotuksen lausuntokierrokselle. Lausuntopyynnöt, kuten kaikki ministeriön virallinen asiakirjaliikenne, lähtevät ministeriön kirjaamon kautta. Samalla lausuntopyyntö kirjataan ministeriön tietojärjestelmään yhdessä sen tiedon kanssa, mille kaikille tahoille lausuntoöyyntö on lähetetty.
Lausunnon saapuessa sen reitti on sama. Lausunto tulee ministeriön kirjaamoon, jossa tieto sen antamisesta kirjataan järjestelmään. Näin byrokratian rattaat pyörivät ja varmistavat, että tieto annetusta lausunnosta ei voi lipsahtaa ministerin tai hänen avustajansa ohi. Ministerin avustaja, aivan kuten ministeriön virkamiehetkin, voivat tarkistaa tietojärjestelmästä, että lausuntopyyntö on lähtenyt nimetyille tahoille tiettynä päivämääränä ja siihen on vastattu toisena päivämääränä. Tai jätetty vastaamatta. Lausunnot niiltä tahoilta, vaikkapa yksityishenkilöiltä, joille lausuntopyyntöä ei ole lähetetty, kirjataan samalla tavalla järjestelmään. Lausunnot ovat julkista tietoa ja avoimesti kaikkien saatavilla, myös ministeriönsä toimintaa ei-avoimeksi moittineen ministerin.
Tämän jälkeen ministeri voi yksinkertaisilla kysymyksillä varmistaa, että lausunnoista kootaan kattava yhteenveto, joissa on oleellinen tieto lausuntojen sisällöistä. Otan esimerkin. Ministeri haluaa kertoa eduskunnalle, kuinka moni ja mitkä lausunnonantajat ovat antaneet myönteisen lausunnon esimerkiksi viranomaisten tiedonsaantimahdollisuuksista hallintarekisterilaissa. Hän pyytää, että virkamiehet listaavat nämä lausunnonantajat ja laskee heidän osuutensa kaikista lausunnonantajista tai lausunnon antaneista viranomaistahoista. Näin ministeri on saanut tämän oleellisen tiedon yhdellä yksinkertaisella kysymyksellä ja hän voi kertoa prosenttiluvun eduskunnalle.
Aivan yhtä yksinkertaisesti sujuu ministeriön viestintäsuunnitelman selvittäminen ja arviominen. Ministeri pyytää vaikkapa avustajansa välityksellä laaditun viestintäsuunnitelman nähtäväkseen tai pyytää valmistelemaan sellaisen, ellei valmista suunnitelmaa ole. Sen jälkeen miniseri voi joko hyväksyä viestintäsuunnitelman tai vaatia siihen muutoksia. Tämäkin asia on hoidettu yhdellä yksinkertaisella kysymyksellä.
Näin byrokratia varmistaa, että ministeri voi kahdella lyhyellä kysymyksellä saada itselleen asiassa oleellisen tiedon. Meillä on syytä huolestua, jos ministeri ei osaa kysyä tällaista kahta yksinkertaista kysymystä. Pidän tällaista osaamattomuutta epätodennäköisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti