HS:n toimittaja Yrjö Raution kolumni ”Maahanmuuttajien on
opittava, että suomalaiset eivät voi luopua sukupuolten välisestä tasa-arvosta”
http://www.hs.fi/politiikka/a1448511385875
rakentui kolmen keskeisen väitteen varaan. Lähemmin tarkasteltuna Raution väitteet ovat
niin sanottuja olkiukkoja ja harhalaukauksia. Perustelen alla miksi.
Raution väite 1)
Turvapaikanhakijat tai heihin lähtökohtaisesti
myönteisesti suhtautuvat haluavat luopua tasa-arvosta.
Väite on virheellinen. Silmiini ei ole osunut tällaisia
toiveita kummankaan edellä mainittujen ryhmien esittäminä. Oletko sinä nähnyt
jompaankumpaan ryhmään kuuluvan esittävän, että vaikkapa tasa-arvoisesta
avioliittolaista pitäisi luopua, koska sellaisia ei hyväksytä niissä maissa,
joista turvapaikanhakija pääasiassa tulevat? Minä en ole. Rautio kehuu tasa-arvoista
avioliittolakia vastustaneen Sipilän puolustaneen tasa-arvoa, josta Raution
toiseksi ääripääksi asemoivat ovat luopumassa.
Raution väite 2)
Edellä mainitun ääripäähän kuuluvat ovat
puolustelleet Kempeleen raiskauksesta epäiltyä ja hänen tekoaan.
Minun silmiini ei moista ole osunut – epäilty raiskaus on
tuomittu yksiselitteisesti. Sen sijaan on arvosteltu menettelyä, jossa
rikosepäilyä on reposteltu julkisuudessa suurin otsikoin ennen kuin poliisi on
edes ehtinyt kuulla epäillyn rikoksen uhria. Lisäksi on arvosteltu hallituksen asiaan
liittyvää kriisikokousta ylilyöntinä. On toivottu oikeusvaltion periaatteiden
noudattamista, työrauhan antamista esitutkintaa tekevälle poliisille ja
vaadittu malttia asian julkiseen käsittelyyn, jota on pidetty ennenaikaisena ja
virheellisiin tietoihin perustuvana. Syntynyttä tilannetta on pidetty sekä
asianomistajan että syyttömäksi todetun 15-vuotiaan kannalta kohtuuttomana.
Raution väite 3)
Monet maahanmuuttoa puolustavat kiistävät
entistäkin ponnekkaammin ongelmat, joita siihen liittyy.
Kotouttamispolitiikan ydin on maahan tulleiden sopeuttaminen
suomalaiseen yhteiskuntaan. On yksiselitteisen selvää, että samat lait
koskevat sekä muualta tulleita että
Suomessa syntyneitä. Tämä kerrotaan turvapaikanhakijoille, eikä tietooni
ole tullut vaatimuksia siitä, että pitäisi jättää kertomatta tai että
maahanmuuttajille säädettäisiin omat lait - ellei muun muassa ministeri
Mäntylän esitystä erillisestä sosiaaliturvasta turvapaikan saaneille ei
huomioida.
Todellisuudessa keskustelua käydään suhtautumisesta
maahanmuuttajiin, ei maahanmuuttoon. Nyt Suomeen tulleisiin turvapaikanhakijoihin
kielteisesti suhtautuvat keskittyvät ongelmien esillä pitämiseen ja
perustelevat asiaansa Raution tapaan raiskaustilastoilla. Vastustajien
tavoitteena on voimistaa kielteistä suhtautumista turvapaikanhakijoihin ja
saada siten kannatusta politiikalle, jossa rajat suljettaisiin turvapaikanhakijoilta.
Puolustajat vastustavat puhtaan ongelmakeskeistä lähestymistapaa, pyrkivät
estämään kielteisen suhtautumisen yleistymistä ja korostavat ongelmien ratkaisemista
valistuksen keinoin.
Maahanmuuttoon liittyvistä rikosoikeudellisista ja
sosiaalisista ongelmista on tehty tutkimusta ja tutkimuksen keinoin on
mahdollista analysoida raiskausrikollisuuden syitä ja etsiä keinoja sen
torjumiseen. Tilastot eivät ole tutkimusta, eivätkä ne erittele tekojen
motiiveja, luonnetta (esim. avioliitossa tapahtuva raiskaus tai ns.
puskaraiskaus) eivätkä sitä, onko piiloon jäävän ja ilmoitetun rikollisuuden
välillä eroja, jotka liittyvät rikokseen syyllistyneen etniseen taustaan. Tulkitseeko
rikostilastojen perusteella argumentoiva Rautiokin tällaisen analyyttisen
lähestymistavan penäämisen ”raiskaajien puolustamiseksi” ja vaatimukseksi vaieta
ongelmista ja luopua tasa-arvosta. Siltä näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti